Näytä video
259

Blomqvist Thomas

"Haluan, että koko Uudenmaan aluetta kehitetään. Koko maan työllisyysastetta on nostettava. Useammalle pitää löytyä työtä. Tarvitsemme lisää panostuksia koulutukseen. Sosiaali- ja terveydenhoito ja huolto pitää olla laadukasta ja palveluja pitää olla saatavilla sekä suomeksi että ruotsiksi. "

Kolmannen kauden kansanedustaja Uudeltamaalta, Raaseporin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja vuodesta 2009, maanviljelijä ja perheenisä.

Minut valittiin kansanedustajaksi 2007. Siitä lähtien olen ollut mukana päätöksenteossa ja vaikuttamassa. Näiden kahdentoista vuoden aikana olen myös saanut kokea monta mielenkiintoista ja jännittävää tapahtumaa politiikassa. Olen ollut useamman valiokunnan jäsen, yhden valiokunnan puheenjohtaja ja tällä hetkellä toimin Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja puolustusvaliokunnan jäsenenä. Kokemukset eduskunnassa ovat opettaneet minulle paljon.

Minun kokemus, tiedot ja verkosto antavat minulle hyvät edellytykset jatkaa työtäni eduskunnassa. Haluan olla mukana vaikuttamassa päätöksentekoon ja olen innokas jatkamaan työtä paremman yhteiskunnan puolesta minun ja rkp:n arvojen pohjalta.

Eduskuntavuosieni aikana olen oppinut, että omasta jaksamisesta ja palautumisesta on pidettävä huolta. Pitkistä työpäivistä huolimatta minun on löydettävä aikaa myös perheelle, ystäville ja harrastuksille.

Oman maatilan hoito on toinen tapa hetkeksi irrottautua kiireisestä eduskuntatyöstä. En ehdi hoitaa kaikkea maanviljelyä yksin, joten turvaudun avuliaisiin naapureihini ja ostopalveluihin. Silti oma maatilani on minulle tärkeä ja olennainen osa kytköstäni maatalousasioihin.

Minulle on tärkeää viettää aikaa perheeni kanssa. Vaimoni ja lapseni ovat minulle kaikki kaikessa ja he ovat myös tärkein tukeni.

Liikunta on minulle suuri nautinto, erityisesti maastohiihto tai rullahiihto, mutta harrastan mielelläni myös juoksua ja pyöräilyä. Historia ja kirjallisuus ovat nekin suuria kiinnostukseni kohteita. Luen jotakin jokaisena vapaana hetkenä ja minulla on aina useampi kirja menossa. Kirjahyllystäni löytyy kaikkea dekkareista romaaneihin ja runokokoelmiin.

Nimi: Blomqvist Thomas
Syntymävuosi: 1965
Vaalipiiri: Uudenmaan vaalipiiri
Kotipaikka: Raseborg
Titteli: Riksdagsledamot
Sähköposti: thomas.blomqvist@riksdagen.fi
Puhelinnumero: 0505121776
www: http://www.thomasblomqvist.fi/

Vaaliteemat

Työ ja yrittäjyys

Yhteiskuntaamme on rakennettava tavalla, joka mahdollistaa rikkaan perhe-elämän ja aktiivisen työelämän yhdistämisen. Haluan olla mukana kehittämässä yhteiskuntaa, jossa työnteko on aina kannattavaa. Veropolitiikalla pitää edistää työllisyyttä ja kannustettava yrittäjyyteen. Haluan, että yrittäjäksi ryhtyminen on aina houkuttava vaihtoehto. Ilman riittävän korkeaa työllisyyttä ja kukoistavaa elinkeinoelämää yhteiskunnalla ei ole mitään jaettavaa.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Infrastruktuuri ja toimivat liikenneyhteydet

Minulle on tärkeää, että koko Uudenmaan aluetta kehitetään. Toimivat viestintä- ja liikenneyhteydet ovat elinvoimaisen yhteiskunnan edellytys. Paikallistiet, päätiet, rautatiet ja laajakaistayhteydet on pidettävä kunnossa. Seuraavan vaalikauden aikana on päätettävä Hanko-Hyvinkää-radan sähköistyksestä, Rantaradan kehittämisestä ja uuden itään kulkevan rantaradan rakentamisesta Porvoon ja Loviisan kautta.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Hoito ja hoiva

Terveydenhuoltopalveluiden saatavuus lähellä ja omalla äidinkielellä on turvattava. Siksi mm. Porvoon ja Raaseporin sairaaloita tarvitaan myös tulevaisuudessa. Minulle on itsestään selvää, että myös isovanhempien on tunnettava kuuluvansa perheeseen. Mielenterveysongelmat ovat suuri haaste, joka on otettava vakavasti. Erityisen huolestuttavaa on nuorten mielenterveysongelmat. Mielenterveys on nostettava kansalliseksi kärkihankkeeksi. Avun hakemiseen pitää olla matala kynnys ja mielenterveyspalvelujen saatavuus ja laajuus on turvattava.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Yhdessä enemmän

RKP:n eduskuntavaaliohjelma 2019

Tutustu